Tarvitsetko minua johonkin?



Tero Arteli, OH2LCQ, OH2ROCK
Hei, olen ICT-ammattilainen, naimisissa ja kolmen lapsen isä. Poikani Jaakko on syntynyt heinäkuussa 1989 ja lopetti yläasteen 2006. Tytär Henriikka syntyi marraskuussa 1996 ja käy siis koulussa ala-astetta. 30.08.2000 syntyi kolmas, millenium-tyttö, hänestä tuli Aurora. Asumme vanhalla Peräkorven maatilalla Rajamäen liepeillä. Koiratkin ovat vakiinnuttaneet asemansa omakotitaloon muuton myötä. Dobermannit Neo ja Aino vahtivat taloa tunnollisesti. Jaakko harrastaa mm. rumpujen soittoa ja ammatti löytynee kuorma-autojen kuljettamisesta. Henriikka käy ratsastamassa hevosilla. Vaimoni Heini on lähihoitaja ja erikoistunut vanhuksiin.

Harrastan musiikkia, pidämme pystyssä lähinnä omaksi huviksi paria bändiä, joista vanhempi on U. Petolahti Undercover. (laulan, soitan huuliharppua), Petolahti soittaa lähinnä 60/70-luvun vaihteen Classic Rock tavaraa. Toinen bändi The Mieli Sairaala perustettiin tammikuussa 2003 (soitan bassoa ja laulan) ja sen musiikki koostuu pääasiassa itse tehdystä Rock'n'Blues musiikista. Ensimmäinen CD, "Highway 25" ilmestyi vuonna 2004 ja on myyty loppuun, toinen ilmestyi elokuun 13. 2005 ja on nimeltään "Medication OK!". Komas on ROKC, julkistu 5.7.2008.

Lisäksi tulee harrastettua tietokoneita ja Suse-Linuxia, kaksipyöräisiä (ei japanilaisia) ja vanhoja autoja (lähinnä Volvoja), radioamatööritoiminta tietenkin kuuluu myös listalle. Asun vajaat 50km Helsingistä pohjoiseen 3-tietä, Nurmijärven Rajamäki-nimisessä pienessä kylässä, jossa tehdään viinaa ja etikkaa. Kotikoneena käytän itserakentamiani. Olen rakentanut myös talon sisäisen ethernet verkon, jossa on kiinni seitsemän tietokonetta. Kotonani on myös wlan accespoint ja tämä internetpalvelin, joka toimii samalla palomuurina. Vedätytin kotiin 8Mb ADSL liittymän, joka on osoittautunut loistavaksi ratkaisuksi, eikä ollut kallis. Koneissani on Suse-Linux ja muuta ei juuri tarvita. Kaikki perheenjäsenet käyttävät Linux-koneita.


Tässä hieman tietoja aikaisemmista töistäni
Minulla on yli 12-vuoden työkokemus IT-alalta ja olen hoitanut monelaisia tehtäviä.
Edellisiä työpaikkojani ovat mm:

MTV3, jossan olin ATK-käytönsuunnilttelija ja toteutimme migraaton Dos622/win3.11 -> Win NT 4.0 WS. 6/95-8/99.

Engel yhtymä Oy jossa oli IT-järjestelmäasiantuntija, unix pääkäyttäjä, 8/99-8/00

AtBusiness Communications Oyj jossa tein kehityspäällikön tehtäviä ketjunhallintaprojektissa, 8/00-1/02 .

Sen jälkeen olen hoitanut määrä-aikaisina projekteina muutamien pienenmpien yritysten IT-infrastruktuurin päivän tasolle.

Viimeksi puuhailin ajoneuvoPC-koneiden kanssa, jotka liittyvät invakuljetusten tilaus- ja seurantajärjestelmään. Softmade Ky sijaitsee Nurmijärvellä, Alhoniituntie 1:ssä. Työsuhde alkoi 2/2004 ja päättyi tuotannolisista syistä 30.6.2005. (Transmation lopetetaan)
Nk. hiljaista tietoa on runsaasti hallussani.

Suunnittelu- ja koulutuskokemusta on myös jonkinverran. Tietotekniikan ja -liikenteen insinöörikoulutus on aloitettu ruotsinkielisessä Tekniska Läroverketissa, (nykyiseltä nimeltään Arcada), mutta jäänyt kesken ja näillä näkymin saa jäädäkin.
Valmistuin automaatiomekaanikoksi hyvin arvosanoin Adulta Järvenpäästä kesäkuussa 1995.


Koulutusten vetäminen ja muutenkin esiintyminen ei tuota vaikeuksia. Olen rohkea ja ulospäinsuuntautuva, verbaalisestikin lahjakas. Vuoden Yhdysvalloissa asuminen tuotti hyvä ja sujuvan englanninkielen taidon, tosin "jenkki" aksentilla. Tunnen hyvin hardwaren ja kaikki MS- ja MacIntosh- käyttöjärjestelmät, myös unix ja Linux. Palvelimet ovat tuttuja NT w2k 2003 ja xp erityisesti. MS-Backoffice on hallussa. w2k:sta on kertynyt paljon arvokasta tietoa ja osaamista.

Perhettä on jo mainittu 3 lapsen ja vaimon verran, vanha-auto ja ABeC-ajokortti ollut vuodesta -76.

Tunnen lisäksi autot, moottorit yleensä, elektroniikkaa, audion yms. Huvikseni korjailen omia ja naapuruston laitteita ja asentelen digiboxeja, kotiteattereita yms.

En käytä huumeita. Alkoholi ei ole ongelma. Olen luotettava, lojaali ja ylpeä osaamisestani. Pyrin aina olemaan sanani mittainen.

Tarkempaa tietoa saa tarvittaessa kysymällä. Käymäänkin tullaan jos kutsutaan. Kaikenlaiset todistukset ym rekvisiitta esitetään haastattelun yhteydessä.


snailmail:
Koivumäentie 205, 05200 Rajamäki

p.050-535 0606 (gsm)

E-Mail: tero (at) arteli.fi

päivitetty 14.03.2008